Kestävän kehityksen siementen kylväminen: viljanviljelyä: Intensiivisen ja ekstensiivisen viljelyn tarkastelu.

Maailman väestönkasvun jatkuessa haasteena on varmistaa ruokaturva ja minimoida samalla ympäristövaikutukset. Viljanviljelyssä - joka on keskeinen tekijä globaalin elintarviketurvan kannalta - kaksi erilaista lähestymistapaa, tehomaatalous ja laajaperäinen maatalous, tarjoavat erilaisia ratkaisuja, joilla on omat taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset seurauksensa.

Maailmanlaajuinen lannoitteiden tarjonta huolestuttaa, kuten seuraavat tiedot osoittavat Peter ZeihanNäiden viljelykäytäntöjen välisen monimutkaisen tasapainon ja niiden vaikutusten ymmärtäminen maatalouden tulevaisuuteen ei ole koskaan ollut niin tärkeää kuin nyt.

Alku ja historia
Intensiivinen vs. ekstensiivinen maatalous
Viljanviljely: Intensiivinen vs. ekstensiivinen

Alku

Siirtyminen metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnista vakiintuneisiin maatalousyhteisöihin alkoi noin 10 000 eaa. neoliittisen vallankumouksen aikana. Varhainen maanviljely oli luonteeltaan pääasiassa laajaperäistä, sillä pienviljelijät tukeutuivat perusvälineisiin ja maan luonnolliseen hedelmällisyyteen viljellessään satojaan. Esimerkkinä varhaisesta laajaperäisestä maanviljelystä voidaan mainita viilto- ja polttoviljely, jossa maa raivattiin viljelyä varten ja siirryttiin toiselle alueelle, kun maaperän hedelmällisyys heikkeni.

Intensiivisen maatalouden nousu

Kun ihmisväestö kasvoi ja sivilisaatiot laajenivat, ruoan kysyntä kasvoi, mikä johti intensiivisempien maatalouskäytäntöjen kehittämiseen. Esimerkiksi muinaiset egyptiläiset harjoittivat intensiivistä maanviljelyä Niilin hedelmällisillä rannoilla hyödyntäen kastelujärjestelmiä satojen maksimoimiseksi.

Keskiajalla Euroopassa kehittyi kolmipeltoinen viljelykiertojärjestelmä, joka oli intensiivisempi maatalouden muoto. Tämän järjestelmän ansiosta maanviljelijät pystyivät viljelemään viljelykasveja kahdella kolmasosalla maastaan joka vuosi vuorotellen eri viljelykasveja maaperän hedelmällisyyden säilyttämiseksi.

Maatalouden vallankumous

Maatalouden vallankumous, joka tapahtui 1500- ja 1800-luvuilla, oli merkittävä käännekohta tehomaatalouden historiassa. Keskeiset innovaatiot, kuten kylvökone, valikoiva jalostus ja uusien lannoitteiden kehittäminen, lisäsivät satoja ja tehostivat maankäyttöä. Tälle ajanjaksolle ajoittuu myös Isossa-Britanniassa alkanut enclosure-liike, joka johti pienten maatilojen yhdistämiseen suuremmiksi ja intensiivisemmiksi maanviljelyksiksi.

Vihreä vallankumous

Vihreä vallankumous 1900-luvun puolivälissä kiihdytti maatalouden tehostamista entisestään. Tänä aikana kehitettiin satoisia viljelykasvilajikkeita, synteettisiä lannoitteita ja kehittyneitä kastelujärjestelmiä, jotka yhdessä lisäsivät maatalouden tuottavuutta ja auttoivat ratkaisemaan maailmanlaajuisen elintarvikepulan. Vihreä vallankumous herätti kuitenkin myös huolta tehoviljelyn ympäristövaikutuksista, kuten maaperän pilaantumisesta, veden saastumisesta ja biologisen monimuotoisuuden vähenemisestä.

Nykyaikaiset näkökulmat intensiiviseen ja ekstensiiviseen maatalouteen

Nykyään keskustelu tehomaatalouden ja laajaperäisen maatalouden välillä jatkuu, kun maanviljelijät, poliittiset päättäjät ja tutkijat pyrkivät tasapainottamaan ruoantuotannon lisäämisen tarpeen sekä kestävän maankäytön ja ympäristönsuojelun tavoitteiden välillä. Teknologian kehitys, kuten täsmäviljely ja geenitekniikka, tarjoaa uusia mahdollisuuksia lisätä maatalouden tehokkuutta ja tuottavuutta ja samalla lieventää sekä intensiivisen että laajaperäisen viljelyn ympäristövaikutuksia.

Intensiivinen maatalous vs Laajamittainen maatalous

Intensiivisellä maataloudella tarkoitetaan viljelykäytäntöjä, joihin liittyy suuri määrä tuotantopanoksia pinta-alayksikköä kohti. Tähän voi sisältyä lannoitteiden, torjunta-aineiden ja muiden resurssien runsas käyttö sadon maksimoimiseksi. Siihen liittyy usein yhden viljelykasvin viljely tietyllä alueella, ja se perustuu usein voimakkaasti teknologiaan ja koneistamiseen.

Laajaperäisellä maataloudella taas tarkoitetaan viljelykäytäntöjä, joissa tuotantopanoksia käytetään vähemmän pinta-alayksikköä kohti. Nämä menetelmät vaativat tyypillisesti suurempia maa-alueita, koska sadot ovat pienempiä, ja ne ovat enemmän riippuvaisia luonnonvaroista, kuten sateista ja maaperän hedelmällisyydestä.

Viljanviljely: Yleiskatsaus

Viljanviljely on erityyppisten viljakasvien viljelyä, jotka ovat peruselintarvikkeiden lähde suurelle osalle maailman väestöstä.

Viljatyypit Kasvavatn & Viljanviljelymenetelmät

Yleisimmin viljeltyjä viljoja ovat muun muassa vehnä, riisi, maissi, ohra ja kaura. Nämä viljelykasvit ovat välttämättömiä ihmisravinnoksi ja karjan rehuksi, mutta onko viljanviljely intensiivistä vai laajaperäistä? Riippuu melko paljon melko monista lajikkeista (ks. alla oleva taulukko).

Viljanviljelymenetelmät voivat vaihdella huomattavasti viljatyypin, alueellisen ilmaston ja käytettävissä olevien resurssien mukaan. Menetelmät voivat vaihdella pienimuotoisista perinteisistä käytännöistä laajamittaisiin, teknisesti kehittyneisiin toimintoihin.

Viljanviljely Intensiivinen vs. ekstensiivinen?

Viljanviljelyyn vaikuttavat tekijät

Viljanviljely voi olla joko intensiivistä tai laajaperäistä riippuen erilaisista tekijöistä, kuten maan saatavuudesta, ilmastosta, maaperän hedelmällisyydestä ja teknologisesta kehityksestä. Intensiiviset viljankasvatuskäytännöt ovat yleisempiä tiheään asutuilla alueilla tai alueilla, joilla on vain vähän viljelykelpoista maata, kun taas laajaperäinen viljankasvatus on yleisempää alueilla, joilla on runsaasti maavaroja ja suotuisat ilmasto-olosuhteet.

Maantieteellinen vaihtelu

Joillakin alueilla, kuten Aasiassa ja Euroopassa, viljanviljely on usein intensiivisempää, koska peltoala on rajallinen ja väestötiheys suuri. Toisaalta maissa, joissa on valtavat maavarat, kuten Australiassa ja Kanadassa, viljanviljelykäytännöt voivat olla laajaperäisempiä.

Teknologiset edistysaskeleet

Teknologian kehittyminen on mahdollistanut viljelijöille intensiivisen viljelyn menetelmien käyttöönoton, jolla voidaan lisätä satoja ja käyttää tehokkaasti rajallisia maaresursseja. Tarkkuusviljely, muuntogeeniset viljelykasvit ja kehittyneet kastelujärjestelmät ovat esimerkkejä innovaatioista, jotka ovat edistäneet viljanviljelyn tehostamista.

Maidontuotannossa kasvatetaan karjaa, pääasiassa lehmiä, maidon ja muiden maitotuotteiden tuotantoa varten. Maidontuotanto voidaan luokitella viljanviljelyn tavoin joko intensiiviseksi tai ekstensiiviseksi eri tekijöistä riippuen.

Maidontuotantomenetelmät

Maidontuotantomenetelmät voivat vaihdella huomattavasti toiminnan laajuuden, käytettävissä olevien resurssien ja alueellisten tekijöiden mukaan. Pienet maitotilat voivat luottaa perinteisiin käytäntöihin, kun taas suuret kaupalliset toiminnot käyttävät usein kehittynyttä teknologiaa ja intensiivisempiä menetelmiä.

Maidontuotannon luokittelu intensiiviseksi tai laajaperäiseksi riippuu sellaisista tekijöistä kuin maan saatavuus, rehuvarat sekä toiminnassa käytettävän koneellistamisen ja teknologian taso.

Alueilla, joilla on rajalliset maavarat ja suuri väestötiheys, maidontuotanto on yleensä intensiivisempää. Näissä toiminnoissa käytetään usein korkeatuottoisia rotuja ja keskitytään maksimoimaan maidontuotanto eläintä kohti nykyaikaisen teknologian ja hoitokäytäntöjen avulla. Sen sijaan laajaperäinen maidontuotanto on yleisempää alueilla, joilla on runsaasti maata ja luonnonvaroja ja joilla eläimet voivat laiduntaa laajoilla laitumilla.

Teknologiset edistysaskeleet

Teknologian kehitys on myös vaikuttanut merkittävästi maidontuotantokäytäntöjen muotoutumiseen. Automaattisten lypsyjärjestelmien, täsmäruokinnan ja kehittyneen eläinten terveydenseurannan kaltaiset innovaatiot ovat antaneet maidontuottajille mahdollisuuden lisätä tehokkuutta ja maidontuotantoa samalla kun he hoitavat suurempia karjatiloja. Nämä teknologiat ovat osaltaan tehostaneet maidontuotantoa monilla alueilla.

Päätelmä

Yhteenvetona voidaan todeta, että sekä viljanviljely että maidontuotanto voidaan luokitella joko intensiiviseksi tai ekstensiiviseksi riippuen useista tekijöistä, kuten maan saatavuudesta, alueellisesta ilmastosta ja toiminnassa käytetystä teknologiasta.

Intensiiviset maatalouskäytännöt ovat yleisempiä tiheään asutuilla alueilla, joilla on vain vähän viljelykelpoista maata, kun taas laajaperäisiä maatalousmenetelmiä käytetään usein alueilla, joilla on runsaasti maavaroja ja suotuisat ilmasto-olosuhteet. Teknologian kehitys muokkaa ja vaikuttaa edelleen maatalouskäytäntöihin, mikä lisää tehokkuutta ja tuottavuutta sekä vilja- että maidontuotannossa.

UKK

1. Mikä on tärkein ero tehomaatalouden ja laajaperäisen maatalouden välillä? Tehomaatalouden ja laajaperäisen maatalouden tärkein ero on panosten määrä maayksikköä kohti. Intensiivisessä maataloudessa käytetään paljon tuotantopanoksia, kuten lannoitteita, torjunta-aineita ja teknologiaa, sadon maksimoimiseksi, kun taas laajaperäisessä maataloudessa käytetään vähemmän tuotantopanoksia ja suurempia maa-alueita.
2. Voidaanko yhdellä tilalla käyttää sekä intensiivistä että ekstensiivistä viljelyä? Yksittäisellä tilalla voidaan käyttää sekä intensiivistä että ekstensiivistä viljelyä viljelykasvien, käytettävissä olevien resurssien ja tilan erityistavoitteiden mukaan.
3. Miten teknologian kehitys vaikuttaa viljan- ja maidontuotantoon? Teknologinen kehitys voi johtaa tehokkuuden ja satojen kasvuun sekä resurssien hallinnan parantamiseen sekä vilja- että maidontuotannossa. Esimerkkeinä mainittakoon täsmäviljely, automaattiset lypsyjärjestelmät ja kehittyneet kastelutekniikat.
4. Ovatko tehoviljelykäytännöt ympäristölle haitallisempia kuin laajaperäiset viljelykäytännöt? Tehoviljelykäytäntöjen ympäristövaikutukset voivat olla suuremmat kemikaalien käytön lisääntymisen ja resurssien suuremman kulutuksen vuoksi. Laajaperäisillä viljelykäytännöillä voi kuitenkin olla myös kielteisiä ympäristövaikutuksia, kuten metsien häviäminen ja elinympäristöjen häviäminen, koska tarvitaan suurempia maa-alueita.
5. Miten viljelijät voivat tasapainottaa tuottavuutta ja kestävyyttä toiminnassaan? Viljelijät voivat tasapainottaa tuottavuuden ja kestävyyden käyttämällä viljelykäytäntöjä, jotka maksimoivat resurssitehokkuuden, minimoivat ympäristövaikutukset ja ylläpitävät maaperän terveyttä. Tämä voi tarkoittaa säilyttävää maanmuokkausta, viljelykiertoa, integroitua tuholaistorjuntaa ja muita kestäviä viljelytekniikoita.